Perustiedot

AjankohtaistaOhje päivitetty 26.1.2026
Kohdeluokan nimiLiikennemäärät
TietosisältöTieto kuvaa tien poikkileikkauksen liikennettä osuudella, jolla liikennemäärä ja liikenteen koostumus on vakio. Liikennelaskennan tarpeisiin maantieverkko on jaettu liikenteellisesti homogeenisiin tiejaksoihin, joista jokaisella liikennemäärän oletetaan pysyvän jokseenkin samana. Jokaiselle homogeeniselle välille tuotetaan yhtenevät tunnusluvut, jotka edustavat mahdollisimman tarkasti kyseisen välin keskimääräisiä liikennemääräarvoja. Kohdeluokka koostuu KVL (keskimääräinen vuorokausiliikenne)-tiedoista, huipputuntiliikenteestä ja vaihteluluokista.
KattavuusTieto kattaa tiet ja rampit
LähdeFintrafficin liikennelaskentajärjestelmä
Tiedon vastuutahoFintraffic
Ajantasaisuus ja tiedon ylläpitoTieto päivitetään Tievelhoon kerran vuodessa tammikuussa. Vain muuttuneet liikennemäärätiedot viedään Velhoon vuosittain. Osuudet missä KVL ennallaan, jäävät vanhoille päivämäärille.
Tiedon tyyppiVälimäinen. Ei-versioituva.
Kohdeluokan yksilöivä tunnus eli Velho-OID4.8.8
Yhteydet muihin kohteisiinEi yhteyksiä muihin kohteisiin.
Linkki tietojen toimituspohjaan Liikennemäärätietojen toimituspohja

Tietosisältö

Velhoon viedään kohdeluokkaa koskevia perustietoja, sijaintitietoja sekä tietokokonaisuus- ja kohdeluokkakohtaisia ominaisuustietoja. Osa tiedoista on pakollisia, osa ei. Mikäli toimitus tehdään Excel-muodossa, ohjeistus tietojen pakollisuudesta sekä valittavissa olevista arvoista löytyy myös jokaisen kohdeluokan Excel-taulukosta. Tälle ohjesivulle on kerätty ominaisuustietoja ja määrittelyä koskeva tarkempi ohjeistus. 

Ominaisuustiedot

Liikennemäärien ominaisuustiedot
OMINAISUUSTIETOPAKOLLISUUSSALLITUT ARVOTARVOJEN SELITEHUOMIOITA
paivitystarve
KylläuusiKäytetään kun Velhoon lisätään uusi tieto
lakkautusKäytetään kun Velhossa oleva tieto lakkautetaan
korjausKäytetään kun Velhossa olevassa tiedossa on virhe joka halutaan korjata
karttapvm
Kylläpp.kk.vvvvTieosoitteen tilannepäivämäärä
tie
Kyllätienumerohomogeenisen välin (laskentapisteen) tien numero
aosa
Kylläalkutieosahomogeenisen välin alkupisteen tieosa
aetaisyys
Kylläalkuetäisyyshomogeenisen välin alkupisteen etäisyys tieosan alusta
losa
Kyllälopputieosahomogeenisen välin loppupisteen tieosa
letaisyys
Kylläloppuetäisyyshomogeenisen välin loppupisteen etäisyys tieosan alusta
alkupvm
Kyllä, kun ilmoitus on "uusi" tai "korjaus"pp.kk.vvvv• Uusi: ilmoitetaan päivämäärä, jolloin liikennemäärätieto tulee voimaan
• Korjaus: ilmoitetaan korjattavan kohteen "Alkaen"-päivämäärä Velhosta
paattymispvm
Kyllä, kun ilmoitus on "lakkautus"pp.kk.vvvvPäivämäärä, jolloin liikennemäärätieto päättyy

("Päättyen")
muutoksen_lahde
Urakan tai hankkeen OID jossa muutos on tapahtunut. Esimerkiksi hoidon urakka tai inventointi.
Hoitourakan OIDMaanteiden hoitourakoiden ja palvelusopimusten OID:t näkee täältä .
Elinkaarisopimusten OID:t näkee Velhon käyttöliittymästä "muu urakka" -kohdeluokan haulla.
Investointihankkeen OIDHankkeen OID:n näkee hakemalla kyseisen hankkeen ProjektiVelhosta esimerkiksi projektin nimellä.
OID näkyy selaimen osoiterivillä (tarkista että osoiterivi näyttää samalta kuin alla)
https://velho.vaylapilvi.fi/projektit/oid-1.2.246.578.5.1.2355719319.2942639796
OID on osoiterivin lopussa näkyvä numerosarja.
Huom: ProjektiVelhossa voi olla useita saman hankkeen elinkaaren vaiheita, eli projekteja samalla nimellä. Tähän pitää valita se projekti jonka vaihe on "Uusinvestointi", "peruskorjaus" tai "perusparannus/rakenteenparantaminen". Jos hanketta ei löydy ProjektiVelhosta, jätetään tämä kenttä tyhjäksi.
Inventointitapahtuman OIDJos on tehty erillisinventointi maastossa, inventoijat tai ELY toimittavat operaattoripalvelulle "inventointitapahtuma" -excel-pohjalla tiedon inventointiin kuuluvista tieosuuksista. Kun operaattoripalvelu vie inventointitapahtuman Velhoon, se saa yksilöivän OID-tunnuksen. OID-tunnuksen voi pyytää operaattorilta.
lahdejarjestelma
lj19Fintraffic_YLTiedon tuottamisen lähdejärjestelmä
lahdejarjestelma-id
Vapaa tekstikenttäTiedon yksilöivä tunnus lähdejärjestelmässä
laskentavuosi
vvvvLaskennan suorittamisvuosi
raskaiden-laskentavuosi
vvvvRaskaan liikenteen erittelyn mahdollistavan laskennan vuosi
100-huipputunnin-arvo
kokonaislukuTeoreettinen 100. huipputunnin arvo. Laskettu vain 1-ajorataisille teille, joiden KVL>1000
300-huipputunnin-arvo
kokonaislukuTeoreettinen 300. huipputunnin arvo. Laskettu vain 1-ajorataisille teille, joiden KVL>1000
50-huipputunnin-arvo
kokonaislukuTeoreettinen 50. huipputunnin arvo. Laskettu vain 1-ajorataisille teille, joiden KVL>1000
laskentatarkkuus
Laskentatarkkuus eli virhemarginaali
lt00ei laskentahg-välille ei tuoteta liikennetietoja, koskee lähinnä ramppeja.
lt011 % virhemarginaaliLAM-tieto tai jatkuvan laskennan tieto
lt0210 % virhemarginaaliOtoslaskenta, painotettu tai regressiomalli
lt0315 % virhemarginaaliOtoslaskenta, syyskauden 1-viikkomalli
lt04Yli 20 % virhemarginaaliOtoslaskenta, 1- viikkomalli tai ramppilaskennat
lt055 % virhemarginaaliLAM-profiilimenetelmällä tuotettu tieto
lt066 % virhemarginaaliLiikkumistiedolla tuotettu LAM-profiilitieto
lt0718 % virhemarginaaliLiikkumistietomenetelmä, vähäliikenteiset tiet (KVL<200)
lt088 % virhemarginaaliLiikkumistieto + otoslaskenta
kausivaihteluluokka
Liikennemäärän kausivaihteluluokka
kavl01AlentunutKesäliikenne on selvästi muuta liikennettä vähäisempää. Koostuu pääasiassa pääkaupunkiseudun tieosista, joissa KVL on erittäin suuri. Väleistä noin 10 % kuuluu tähän luokkaan.
kavl02TasainenLiikenne pysyy tasaisena ympäri vuoden. Sisältää pääasiassa kaupunkien työmatkaliikennettä, johon loma-aikana sekoittuu myös pitkämatkaista lomaliikennettä. Väleistä noin 36 % kuuluu tähän luokkaan.
kavl03NormaaliMaaseutumainen liikenneympäristö, jossa liikennemäärät ovat yleensä alhaisia, jolloin kesän liikenne erottuu selkeästi. Väleistä noin 32 % kuuluu tähän luokkaan.
kavl04KesäLiikenne kesällä on selvästi muuta vuotta korkeampaa. Maaseutumainen liikenneympäristö, jossa liikennemäärät ovat yleensä erittäin alhaisia. Väleistä noin 16 % kuuluu tähän luokkaan.
kavl05KevätKoostuu Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueella sijaitsevista lomaliikennepisteistä. Alle 1 % väleistä kuuluu tähän luokkaan.
kavl06VähäinenSisältää vähäliikenteiset tieosuudet, joiden KVL on alle 200 ajoneuvoa/vrk.
pyoraliikenteen-vaihteluluokka
Pyöräliikenteen vaihteluluokka kausivaihteluluokka
pvl01TyömatkaliikenneTyömatkaliikenne esiintyy puhtaimmillaan asumalähiöiden ja keskustan tai koulujen/työpaikkojen välisenä liikenteenä.
pvl02AsiointiliikenneKeskustan ulkopuolella olevien ostoskeskusten ja asumalähiön tai keskustan välistä liikennettä.
pvl03Työmatka-/asiointiliikenneSekaliikennepisteitä, keskustan sisäistä liikennettä, mutta myös joissain tapauksessa asumalähiön sisäistä tai niiden välistä liikennettä.
pvl04UlkoiluliikenneEsiintyy puhtaimmillaan kohteissa, jotka ovat tarkoitettu lähes pelkästään vapaa-ajan liikuntaa tukeviksi raiteiksi. Ne ovat jonkin vapaa-ajan keskuksen läheisyydessä tai ne ovat muuten ”vakiintuneita” ulkoiluväyliä, kuten maisemallisesti viihtyisiä ulkoilureittejä.
tuntivaihteluluokka
Liikennemäärän tuntivaihteluluokka
tvl01Korkea työmatkaAamun ja iltapäivän ruuhka-aikoina tuntiliikennemäärä on lähes 10 % koko päivän liikenteestä
tvl02TyömatkaTyömatkaliikennettä (ruuhkaa) esiintyy aamuisin ja iltapäivällä
tvl03NormaaliTyöpäivän aikana tuntiliikennemäärä 5-8 % välillä koko päivän liikenteestä.
tvl04IltapäiväAamulla ei esiinny työmatkaliikennettä. Iltapäivällä tuntiliikennemäärä 6-7 % koko päivän liikenteestä.
viikonpaivavaihteluluokka
Liikennemäärän viikonpäivän kausivaihteluluokka
vpvl01ArkipäiväArkipäivien liikennemäärät ovat suuremmat kuin viikonloppuisin
vpvl02PerjantaiPerjantaisin on selvästi suurin liikennemäärä
vpvl03LauantaiLauantaisin on selvästi suurin liikennemäärä (luokka ei ole enää käytössä)
vpvl04ViikonloppuViikonlopun liikenne on suurempi kuin arkipäivinä (viikkoliikenne<=1500 ajon/pv)
vpvl05Korkea viikonloppuViikonlopun liikenne on suurempi kuin arkipäivinä (viikkoliikenne>1500 ajon/pv)
kvl
Kylläkokonaisluku, väliltä 0-150000Vuoden keskimääräinen vuorokausiliikenne
kvl-polkupyora
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Polkupyörien KVL
kvl-raskas
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Raskaiden ajoneuvojen KVL
kvl-yhdistelma
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Yhdistelmäajoneuvojen KVL
kvlhct
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Hct täysperävaunurekkojen KVL
kavl
Kokonaisluku, väliltä 0-150000Arkipäivän keskimääräinen vuorokausiliikenne
kavl-raskas
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Raskaiden ajoneuvojen KAVL
kavl-yhdistelma
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Yhdistelmäajoneuvojen KAVL
kavl-hct
Kokonaisluku, väliltä 0-99999HCT-täysperävaunurekkojen KAVL
kkvl
Kokonaisluku, väliltä 0 -150000Kesän keskimääräinen vuorokausiliikenne
tkvl-polkupyora
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Polkupyörien talven keskimääräinen vuorokausiliikenne TKVL
kkavl-moottoripyora
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Moottoripyörien kesän arkipäivän keskimääräinen vuorokausiliikenne
kkvl-polkupyora
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Polkupyörien kesän keskimääräinen vuorokausiliikenne
kkvl-moottoripyora
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Moottoripyörien kesän keskimääräinen vuorokausiliikenne
ppq
Kokonaisluku, väliltä 0-99999Huippuvuorokausiliikenne
yoajan-yhdistelma-liikenteen-osuus
%Yhdistelmä-liikenteen yöajan (klo 22-7) %-osuus koko vuorokauden yhdistelmä-liikenteestä. KVLYHD_22-07.%
ilta-ajan-raskaan-liikenteen-osuus
%Raskaan liikenteen ilta-ajan (klo 19-22) %-osuus koko vuorokauden raskaasta liikenteestä. KVLRAS_19-22.%
yoajan-raskaan-liikenteen-osuus
%Raskaan liikenteen yöajan (klo 22-7) %-osuus koko vuorokauden raskaasta liikenteestä. KVLRAS_22-07.%
yoajan-liikenteen-osuus
%Liikenteen yöajan (klo 22-7) %-osuus koko vuorokauden liikenteestä. KVL_22-07.%
paivaajan-liikenteen-osuus
%Liikenteen päiväajan (klo 7-19) %-osuus koko vuorokauden liikenteestä. KVL_07-19.%
paivaajan-raskaan-liikenteen-osuus
%Raskaan liikenteen päiväajan (klo 7-19) %-osuus koko vuorokauden raskaasta liikenteestä. KVLRAS_07-19.%
ilta-ajan-yhdistelma-liikenteen-osuus
%Yhdistelmä-liikenteen ilta-ajan (klo 19-22) %-osuus koko vuorokauden yhdistelmä-liikenteestä. KVLYHD_19-22.%
paivaajan-yhdistelma-liikenteen-osuus
%Yhdistelmä-liikenteen päiväajan (klo 7-19) %-osuus koko vuorokauden yhdistelmä-liikenteestä. KVLYHD_07-19.%
ilta-ajan-liikenteen-osuus
%Liikenteen ilta-ajan (klo 19-22) %-osuus koko vuorokauden liikenteestä. KVL_19-22.%

Tarkentavat ohjeet

Miksi laskentavuosi ja raskaan liikenteen laskentavuosi eivät aina ole sama vuosiluku?
Joissakin tilanteissa raskaan liikenteen tietoja ei pystytä päivittämään tietojen puuttumisen tai virheellisyyden takia, vaikka kokonaismäärät päivitetään. Tästä syystä raskaan laskentavuosiluku ei aina päivity.
Mitä virhemarginaali tarkoittaa?
Virhemarginaali tarkoittaa KVL:n estimaatin tarkkuustasoa. Virhemarginaali määräytyy mittauksen ajankohdan ja mittausten määrän perusteella. Esimerkiksi LAM-pisteissä virhemarginaali on +- 1 % ja kahden viikon pituisissa otosmittauksissa yleensä +- 10 %. Rampeilla mittaus tehdään yhden kerran, jolloin sen estimaatti on kaikkein heikoin.

Liittyvät ohjeet

Lisätietoa