Perustiedot

AjankohtaistaOhje päivitetty 17.9.2026
Kohdeluokan nimiPäällystepaksuus
TietosisältöKohdeluokka kertoo koko päällysteen paksuuden (ei vain kulutuskerroksen) tierakenteessa. Tietoa tuotetaan rakenteellisen kuntoindeksin (RKI) tarpeisiin.
KattavuusTieto kattaa pääsääntöisesti kolme-, neljä- ja viisinumeroiset tiet, mittausohjelmassa voi olla mukana myös vilkkaampia teitä, jos ne tulkitaan raskaan liikenteen riskiteiksi. Ramppeja tai kävely- ja pyöräteitä ei mitata.
LähdePTM-mittaukset
Tiedon vastuutahoElinvoimakeskukset
Ajantasaisuus ja tiedon ylläpitoVuosittain tehdään noin 25 000 km mittauksia, joista noin puolet PK1+PK2 verkolle ja loput PK3. Mittaukset tehdään muutaman vuoden välein.
Tiedon tyyppiVälimäinen. Ei-versioituva.
Kohdeluokan yksilöivä tunnus eli Velho-OID6.1.1
Yhteydet muihin kohteisiinEi yhteyksiä muihin kohteisiin
Linkki tietojen toimituspohjaan Päällystepaksuustietojen toimituspohja

Tietosisältö

Velhoon viedään kohdeluokkaa koskevia perustietoja, sijaintitietoja sekä tietokokonaisuus- ja kohdeluokkakohtaisia ominaisuustietoja. Osa tiedoista on pakollisia, osa ei. Mikäli toimitus tehdään Excel-muodossa, ohjeistus tietojen pakollisuudesta sekä valittavissa olevista arvoista löytyy myös jokaisen kohdeluokan Excel-taulukosta. Tälle ohjesivulle on kerätty ominaisuustietoja ja määrittelyä koskeva tarkempi ohjeistus. 

Ominaisuustiedot

Päällystepaksuus-kohdeluokan ominaisuustiedot
OMINAISUUSTIETOPAKOLLISUUSSALLITUT ARVOTARVOJEN SELITEHUOMIOITA
paivitystarve
KylläuusiKäytetään kun Velhoon lisätään uusi mittaustulos
korjausKäytetään kun Velhossa olevassa tiedossa on virhe joka halutaan korjata
karttapvm
Kylläpp.kk.vvvvTieosoitteen tilannepäivämäärä
tie
Kyllätienumero
aosa
Kylläalkutieosa
aetaisyys
Kylläalkuetäisyys
losa
Kyllälopputieosa
letaisyys
Kylläloppuetäisyys
ajorata
Ajorata-tieto
Kylläajr0ajorata 0
ajr1ajorata 1
ajr2ajorata 2
kaistanumero
Kaistanumero
Kylläkanu11Kaista 11Pääkaista tieosoitteen kasvusuuntaan
kanu12Kaista 12Kaista tieosoitteen kasvusuuntaan - 1. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu13Kaista 13Kaista tieosoitteen kasvusuuntaan - 1. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu14Kaista 14Kaista tieosoitteen kasvusuuntaan - 2. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu15Kaista 15Kaista tieosoitteen kasvusuuntaan - 2. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu16Kaista 16Kaista tieosoitteen kasvusuuntaan - 3. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu17Kaista 17Kaista tieosoitteen kasvusuuntaan - 3. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu18Kaista 18Kaista tieosoitteen kasvusuuntaan - 4. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu19Kaista 19Kaista tieosoitteen kasvusuuntaan - 4. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu21Kaista 21Pää kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan
kanu22Kaista 22Kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan - 1. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu23Kaista 23Kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan - 1. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu24Kaista 24Kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan - 2. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu25Kaista 25Kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan - 2. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu26Kaista 26Kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan - 3. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu27Kaista 27Kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan - 3. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu28Kaista 28Kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan - 4. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu29Kaista 29Kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan - 4. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu31Kaista 31Kaksisuuntainen pääkaista
kanu32Kaista 32Kaksisuuntainen kaista - 1. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu33Kaista 33Kaksisuuntainen kaista - 1. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu34Kaista 34Kaksisuuntainen kaista - 2. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu35Kaista 35Kaksisuuntainen kaista - 2. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu36Kaista 36Kaksisuuntainen kaista - 3. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu37Kaista 37Kaksisuuntainen kaista - 3. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
kanu38Kaista 38Kaksisuuntainen kaista - 4. lisäkaista pääkaistan vas. puolella
kanu39Kaista 39Kaksisuuntainen kaista - 4. lisäkaista pääkaistan oik. puolella
alkupvm
Kylläpp.kk.vvvvPäivämäärä, jolloin mittaus on tehty
inventointitapahtuma
OIDInventointitapahtuman Velho-OID
lahdejarjestelma
Järjestelmä, josta tieto on tuotettu
lj02Tiesääasemajärjestelmä
lj03Kamerajärjestelmä
lj04LAM-järjestelmä
lj05INFMinfra-metatietojärjestelmä
lj06HARJA
lj07TM Tiestö
lj08Digiroad
lj09Taitorakennerekisteri
lj10T-Loik
lj11Tilastokeskus
lj12VTT
lj13USPA
lj14TILU
lj15SYKE
lj16Destia
lj17Autori
lj18Fluent
lj19Fintraffic_YL
lahdejarjestelma-id
Vapaa tekstikenttäTiedon yksilöivä tunnus lähdejärjestelmässä
päällystepaksuus
Kyllämm, kokonaisluku väliltä 0-999Sidottujen kerrosten tulkittu kokonaispaksuus 10 metrin keskiarvona.

Liittyvät ohjeet

Lisätietoa